liirum laarum

Mikä tässä nyt viläkin mättää piru vie kun herkuttelu senkun jatkuu!!? edin juuri hirmu määrn karkkia ja jäätelöä! En kestä!
Luulen tosin tietäväni nyt mistä tää johtuu kun rupesin asiaa pähkäilee. Mulla alkaa ensi viikolla uusi työ ja se jännittää mua. Uudet ihmiset ja uudet kuviot jännittää jo etukäteen. Mulla on pieni uusien ihmisten kammo ja pelottaa lähteä työssä jossa olen ollut jo tosi pitkään, siellä on niin turvallista ja tuttua! Äh joskus ärsyttää kaikki omat luonteen piirteeni niin paljon! Olen pelokas, yli 20 enkä vieläkään osaa ottaa vastuuta tarpeeksi, en osaa hoitaa asioita kunnolla, haaveilen liikaa, aiheutan pettymyksiä ihmisille, murehdin liikaa, en osaa keskittyä ja lista voisi jatkua ikuisuuksiin! Tiedän ettei saisi itseään mollata näin mutta tää on totuus ja nämä on asioita joita olisi hyvä itsessään parantaa jotta elämäkin sujuisi paremmin! Juuri aion aiheuttaa pettymyksen siskolle ja parille vanhalle kaverille joita piti huomenna nähdä, mutten jaksa ollut liikaa töissä, syönyt tänään liikaa, olen niin väsynyt, ei kiinnosta, en jaksa sosialisoida, pitäisi mennä junalla yhdeksi yöksi vain koska sitten taas töitä tiedossa pitkä putki): ei en jaksa olen se kamala ihminen joka tuottaa pettymyksiä, josta puhutan pahaa selän takana kun en tullutkaan paikalle joka ei ikinä tule kun se sanoo tulevansa. Se p*ska ihminen minä olen.
Voin mysö omaksi puolustukseni tosin vielä lisätä että kärsin aika suuresta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja on ihme että olen edes uskaltanut aikanaan aloittaa opiskelun ja suorittaa työharjoitteluni. Sosiaaliset tilanteet väsyttää mua todella paljon etukäteen ja jälkikäteen. Yksi peloistani onkin täysi eristäytyminen iän lisääntyessä. Minun pitäisi hakea terapiaa mutten jaksa mennä lääkäriin enkä uskalla, en jaksa kertoa itsestäni mitään, en halua. Olen jo käynyt terapiassa nuorena josta ei ollut hyötyä, olen käynyt yksityisellä josta on ollut mulle todella paljon apua mutta tuo terapeutti on eri kaupungissa ja aika+raha ovat esteenä juuri nyt. Jos asuisin samassa kaupungissa kävisin siellä vastaanotolla mieluusti kerran viikossa ja maksaisin ja voisin saada pääni jotenkin kuntoon. Mutta se että pitäisi taas uudelle terapeutille puhua kaikesta ja aloittaa alusta tuntuu liian raskaalta.