Aamupaino 64.9): oon niin kypsä näihin läskeihin, ihan v*tuttaa kunnolla!! näytän kamalalle ja on niin ISO olo enkä pidä siitä. Ehkä korvienkin välissä vähän vikaa, mutta silti tiedän painoa olevan liikaa. minulla on myös terveystarkastus noin 3 viikon päästä enkä suostu siihen kaavakkeeseen laittamaan 65 kiloa! jos olisi silloin vaikka 62 kiloa vaa'assa niin sopii mulle!
tästä muutosta vielä. en tiedää olenko tekemässä oikeaa ratkaisua ja minua hiukan pelottaa mihin olen ryhtymässä. en tiedä miksi en osaa olla aloillani vaan kaipaan aina onkin ajan kuluttua uutta asuinaluetta, muutosta.. miksi? enkö osaa sitoutua? kuvittelen että sitten on asiat paremmin, olen onnellisempi, laihempi, sosiaalisempi ja parempi kaiken puolin. mutta miksen voi olla kaikkea sitä nyt? (paitsi hoikempi en nyt voi olla heti) haluaisin kokea kuuluvani johonkin esim. yhteisöön. minulla olisi tälläinen mahdollisuus erään harrastukseni kautta, mutta en osaa päästä sisäpiiriin mukaan, en ole tarpeeksi sosiaalinen, en osaa olla oma itseni vieraiden ihmisten parissa ja jännitän liikaa.. eksääni/nykyistäni en vierasta ja olen oma itseni hänen kanssaan, ehkä en vain pysty päästämään hänestä irti koska olen pystynyt luomaan ihmissuhteen joka on minulle niin vaikeaa. en tiedä, nyt en jaksa miettiä enää.. haluan vain laihtua..

iltoja

tänä aamuna paino oli 64.3 kg. Nyt saa riittää haluan painaa 55 kiloa!! 64 kiloa on aivan liikaa 165cm pituiselle ihmiselle (ainakin mun mielestä!). oon urheillut paljon viime viikkoina mutta syömine ollut ihan päin honkia. tänään vähän paremmin mennyt syöminen mutta tekemistä vielä riittää sen suhteen.
aion siis muuttaa yhteen exäni kanssa joka on siis nyt taas mun poikaystävä. toivon että kaikki suuu hyvin tällä kertaa. oon vielä täällä pk-seudulla heinäkuun loppuun asti. sitten muutto(: ja haluan olla sitten säihkyvä 55 kiloinen että kun vanhat tutut mua näkee niin ne ei ajattele että onpas toi lihonut vaan toisinpäin(:
tänään 1h lenkki
kaloreita (nyt) n.1100 (iltapalan jälkeen varmaan joku 1300)

Moi!

Olen täällä piiitkästä aikaa. Aikaa on mennyt ja minulla on uudet tavoitteet. Elokuussa muutan yhteen miehen kanssa jonka kanssa olen aiemminkin ollut yhdessä, nyt toivon suhteemme onnistuvan. Muuttoon mennessä haluan olla 55 kiloa! Nyt paino 63,5.

Yksin):

En ole kadonnut, vaikka viikkoon en ole tänne kirjoittanutkaan. Kamppailen epätoivoisesti ahmimis himoa vastaan huonoin tuloksin. Yritän kuitenkin vähentää päivittäistä kalorimäärää etten lihoaisi vielä enempää! Paino kävi jo 64.4 kilossa tällä viikolla ja tänään se oli 63.3 aamulla kun vähän vähensin syömistäni ja oon taas liikkunut. Edelleen yritän siis päästä näsitä kiloista eroon mutta olen tunne syöjä ja nyt on ollut pitkään vaikeaa kun mielialat heittelee ja tuota väsymystä on ollut.
Syön myös yksinäisyyteeni ja aina järkeilen että miksi vien itseltäni jopa herkuttelun ilon pois kun ei ole muutakaan tekemistä yksinäisinä iltoina): viikonloput on vaikeita jos on vapaata kun oon paljon yksin ellei ole jotain harrastuksiini liittyvää menoa. Olen ystävätön): enkä tiedä osaisinko edes olla enää kenellekään ystävä, niin kauan olen ilman oikeaa ystävää jo ollut): näinä kevätpäivinä olisi kiva lähteä jonkun kaverin kanssa vaikka terassille jos tarkenee tai vaikka kävelylle.
Haaveilen elämääni asioita jotka ovat monille ihmisille itsestään selvyyksiä. Mistä ne sitten murehtii/haaveilee kun on ystävät ja asiat ns. mallillaan? Ehkä niillä on sitten huolena mitä laittaa päälle kaikkiin menoihin? Ja miten ehtii tavata kaikkia ystäviä? En tiedä minulla ei ole koskaan sen kaltaisia murheita ollut.
Joskus ajattelen 'realistisesti' että voisin päättää elämäni koska usein tuntuu ettei siinä ole mitään miksi eläisin paitsi siksi ettei tulisi paha mieli perheelleni. Joskus asiat olivat toisin ja minulla oli suunnitelmia. Se oli silloin kun olin kihloissa ja olin löytänyt ihmisen kenen kanssa aioin jakaa lopun elämäni, mutta sitten tapahtui kaikkia asioita ja tuo 'unelma' särkyi. Tipuin korkealta ja kovaa. En ole vieläkään päässyt tuon asian yli enkä pysty vieläkään uuteen suhteeseen.
Olen edelleen yhteydessä eksääni ja välillä jo palaamassa hänen luokseen kunnes taas jänistän ja vetäydyn turvalliseen yksinoloon, jossa kukaan ei voi enää särkeä sydäntäni vaikka samalla särjen sitä olemalla yksin.

Lauantai aamua(:

tänään paino 61,9(: 900 gramman päästä saan laittaa tilaukseen me naiset lehden, jee!
en ole varma olenko täällä kertonut että harrastan tanssia, en nyt aio kertoa mitä tanssia mut ehkä jossain vaiheessa, koska minut saattaa oku sitten tunnistaa ja sitä en vielä halua. Mutta siis aloitin siellä viime syksynä ja nyt mulla olikin varmaan lähes 2 kuukauden tauko. Ihmiset siellä ovat ystävystyneet toisiinsa ja ilmapiiri kyseisessä koulussa on kiva koska siellä on aika rento ja tuttavallinen meininki. Minut tunnistetaan siellä ulkonäöstä koska kävin siellä alkuun niin ahkeraan kunnes tuli tämä tauko. Minä en kumminkaan ole tutustunut saatika kaverustunut kenenkään kanssa ja se harmittaa minua. ystävystyminen on niin vaikeaa mulle.
Monilla ihmisillä nuo suhteet luodaan jo lapsena kun on tarhakaverit ja naapurin lapset joiden kanssa ajaudutaan samoihin kouluihin ainakin ylä asteelle asti. Ja nämä ystävyys suhteet kestävät monella vielä aikuisenakin jos niistä pitää kiinni. Minullakin oli niin, oli naapurin lapset kavereina ja heitä oli useita. Kouluun mennessäni en oikein saanut oikeaa kavereita vasta kun 6.luokalla. Olin aina kaikkien ns. ongelma lasten 'kaveri' niin kuin oli tämäkin tyttö kehen ystävystyin 6. luokalla, mutta se oli aitoa ystävyyttä millaista en ole enää sen jälkeen kokenut. Jouduimme eri kouluihin ylä-asteella ja väliimme oli muutenkin tullut jo eräs minun lapsuuden ystäväni (joka oli samalla ala-asteella eri luokalla) ja minä pikkuhiljaa vetäyidyin ja annoin heidän olla ystäviä ilman minua. Olen siis aina ollut hyvin mustis ihminen ja omistushaluinen mikä on erittäin huono piirre itsessäni, minulla onkin hankaluuksia ollut 'jakaa' ihmisiä elämäni aikana.
Mutta kaikki juontaa siitä että perheeseemme tuli taloudellisia ongelmia jotka ajoivat meidät huonompaan elämään ja huonolle seudulle asumaan. Ne olivat vaikeita aikoja ja olin 8 vanha kun muutimme tuonne juoppotaloon huonolle seudulle joka ei tosiaan ollut lapsiperheelle ideaali paikka asua. Nuo ajat muuttivat minua, minusta tulikin eri ihminen kuin mitä olisi tullut jos emme olisi ajautuneet tuohon tilanteeseen. Vanhempani eivät juuri meitä huomioineet koska olivat niin kiinni taloudellisissa ongelmissaan ja riitelivät alati. Tiedän että lapsuuteni on paljolti vaikuttanut nykypäivään koska kehitykseeni tuli 'lommo', menin tavallaan rikki ja minusta tuli näkymätön jottei minusta olisi enempää haittaa vanhemmilleni joilla oli jo muutenkin vaikeaa. Siskollani oli tuohon aikaan murkkuikä ja yritin olla heille kaikille mieliksi. Näin minusta on tullut sellainen joka aina haluaa olla kaikkien mieleen ettei vaan kukaan suuttuisi minulle ja etten suututtaisi ketään. Pakenin lapsena aina kouluun ja tulin vapaaehtoisena kaikkiin tuki-istuntoihin että saisin olla poissa kotoa ja kun jo lapsesta asti ajattelin etten minä osaa mitään (vaikka osasinkin). Tuohon osaamis aiheeseen liittyy taas oma tarina johon kuuluu isäni mutta siitä myöhemmin. Nykyään ihmettelen ettei opettajani puuttunut tilanteeseeni sillä hän on varmasti huomannut muutoksen minussa mikä tapahtui muuttomme jälkeen. Kyllähän opettajat sellaisen huomaavat kun näkevät lapsia päivittäin.
Tarvitsisin terapiaa sen tiedän mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Lausunto minulla jo on lääkärille mutta enpäs tiedä. eräällä terapeutilla haluaisin käydä mutta hän on eri kaupungisssa ja yksityinen joten tulisi kalliiksi aloittaa siellä psykoterapia jossa tulisi käydä alkuun 2 kertaa viikossa. Saa nyt nähdä.. Mutta tälläistä taustaa minulla ja paljon enemmänkin olisi mutta kuka jaksaa lukea tätäkään(: ehkä myöhemmi lisää(:

Lahjontaa..

Auttaisinko lahjonta pudottamaan painoa(: on taas kerran toiveikas olo että voisi laihis alkaa sujua, haluan syödä oikeaa ruokaa pitkästä aikaa a jättää taas leivät, keksit, pullat, jätskit ja namit kauppaan! ei ne enää maistu edes hyvälle kun on tullut niitä vedettyä monta viikkoa mahan täydeltä.
Olen tehnyt itselleni listan mitä saan jos laihdun tiettyyn painoon. Tässä ideani:
61 kiloa = me naiset lehden tilaus (olen siitä jo haaveillut jonkin aikaa..)
59 kiloa = kauneushoitolassa vartalohoito
58 kiloa = pääsen uimaan taas bikineissäni (joihin en tällä hetkellä mahdu..)
56 kiloa = napakoru (ollut nuorena napis mutta se tulehtui)

tänään vähän parempi päivä. on tosi vaikeaa päästä pois ahmimis himosta ja tänään en ahminut(: en uskalla siltikään luottaa siihen että huomenna se ei tulisi tapahtumaan): otan nyt päivän kerrallaan. haluaisin laihtua takaisin entisiin mittoihin mutta en tiedä pystynkö siihen. jos saan syömisen reilaan niin tiedän että paino alkaa taas tippua mutten tiedä pääsenkö eroon ahmimisesta kokonaan.
olin tänään töiden jälkeen treenaamassa ja se oli kivaa vaikka olinki vähän väsynyt. nyt illalla olo tuntuu hyvälle(:
vatsani on ollut todella kipeä ja töissä siihen koskee suunnattomasti ja se on kamalaa! haluaisin siksikin eroon ahminnasta ettei ole kiva olo seuraavana äivänä ja ne vatsakivut on ihan kamalia. olen jo usean päivän niistä kärsinyt ja on tuntunut sille etten jaksa enää sitä kipua, olen ollut tosi 'väsynyt' siihen kipuun. nyt ei vatsaan koske ja on hyvä olo. syöminen on niin vaikea asia mulle ja töissä en tiedä uskallanko 'oikeaa' ruokaa syödä siellä koska mun vatsa ei toimi niin kuin pitäisi, ilmeisesti jotain ruuansulatus häikkää kun on takana monta vuotta syömishäiriöitä.

mutta tämän päivän syömissaldo:

elovena juoma
lohipanini
sokeriton suklaa 50g (brunberg)
appelsiinimehua n.4dl
kanasalaatti (kanaa n.100g)
raejuusto 50g